keskiviikko 5. elokuuta 2015

BLUE SUMMER

_DSC0048-001
Photos by: Sina Virtanen

Ai että tuntui hyvältä herätä ja huomata olevansa terve! Olen siis ollut tiistai yöstä asti vatsataudissa ja vihdoinkin tänä aamuna olo on kuin uudestaan syntyneellä. Vähän vielä heikottaa, mutta eiköhän sekin olotila pian katoa. Eilinen meni aivan pieleen, kun joutui perumaan kaikki menot ja jäädä sänkyyn koko päiväksi.
Viikonloppuna olin kavereiden kanssa käväisemässä Kallio Block Partyssa, joka oli aivan täynnä ihmisiä. Oliko siellä muka viime vuonna näin paljon porukkaa? Käytiin myös viikonloppuna kokemassa Helsingin Mummotunneli kavereiden kanssa ensimmäistä kertaa. Olin aivan yllättynyt kuinka täynnä paikka oli ja kuinka hyvää musiikkia siellä soi, verrattuna moniin muihin Helsingin yökerhoihin. Naureskeltiin kavereiden kanssa, että taidettiin löytää uusi vakkaripaikka.
Sunnuntaina aloitettiin meidän työhuoneen seinien maalaaminen Aleksin kanssa. Siinä kevyessä darrassa ei oikeen pensseliin tarttuminen innostanut, mutta onneksi Aleksi hoitikin suurimman osan hommista. En tiennyt ollenkaan kuinka rankkaa ja vaikeaa yhden huoneen maalaaminen oikeastaan on. Täytyy pitää huolta ettei rajaajasta jää selkeitä rajoja, patterin takaa täytyy maalata pikkusiveltimellä, seinät kuplivat ja mihinkään ei voi nojata. Taitaa olla viimeinen kerta, kun tämä tyttö maalailee yhtään mitään.
Nyt yritän syödä vähän aamupalaa ja saada voimiani takaisin, jotta voisin mennä makoilemaan aurinkoon koko päiväksi. Muistakaa nautti säästä nyt kerran, kun se meitä hemmottelee vähänkin. Laters!

// It feels so good to be healthy again! I've been sick since Tuesday night, I had a stomach flu, yuk. But I finally feel some what better. I'm still a bit dizzy though, but it will probably pass soon. I had to cancel all my plans yesterday and spend the day in bed in agony. It was really frustrating to watch everyone be outside, on the beach and enjoy the weather from Snapchat and Instagram, while I was laying in bed drapes shut. But today I will be able to enjoy the sun too!
This weekend in Helsinki there was this huge event called Kallio Block Party in Sörnäinen. One street is closed for the day and there are a lot of different artists playing, food and the most people you will ever see out on one street in Helsinki. It was really crowded, I felt like i was walking in New York. We also experienced a new club/bar tunnel in Helsinki with my friends, "Grannytunnel". (It's translated straight from Finnish, hahha.) We had a lot of fun and they actually play better music than most clubs in Helsinki. We will definitely go there again. 
On Sunday me and Aleksi started painting our workrooms walls downstairs. I didn't really feel like doing the work, since I wasn't feeling my best after a night out with my girls. Monday wasn't any better though. Painting walls is much more difficult and time consuming than I imagined. Needles to say I will probably never paint anything again. Never say never right?
Now I will try and eat something for breakfast and then I want to go lay in the sun for the whole day. We in Helsinki have to enjoy every sunbeam we can after this cold Finnish summer.



_DSC0278
_DSC0023_DSC0012
_DSC0181
_DSC0249_DSC0418 FASHIONBOOK 20151-020 Sunglasses Quayaustralia
Shirt Zara
Jacket Bik Bok
Bag Ralph Lauren
Watch Daniel Wellington
Shoes H&M
Pants I really can't remember from where I bought them.

10 kommenttia:

  1. hi dear hope your fine now, i love the look i would totally wear it, the sunglasses rocks !
    follow back :) http://leblogdemarwa.blogspot.com/
    stay healthy

    VastaaPoista
  2. Love your summer style.

    Liv

    www.livforstyle.net

    VastaaPoista
  3. Noi aurinkolasit on niiin makeet!!

    VastaaPoista
  4. ihan täydellisen värinen toi toppi ♥ sopii hyvin sun mustiin hiuksiin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon itekkin aivan rakastunut "powder blue" väriin. Pakko saada enemmän sen värisiä vaatteita! :)

      Poista
  5. Milloin oot ostanu noi kengät?

    VastaaPoista