lauantai 3. tammikuuta 2015

TWO FAVORITE GIFTS



Halusitte tietää lempi joululahjani, joten tässä ne ovat! Molemmat lahjat olivat sellaisia, mitä olin kaivannut jo pidemmän aikaa. Nike roshe runit ovat Aleksilta (poikaystävältä) ja polaroid-kamera perheeltä. Oli aika hassua, että ostettiin Aleksin kanssa toisillemme melkein sama lahja. Molemmat ostimme nimittäin toisillemme Niken kengät. Minä ostin Aleksille siisteimmät Nike janoskit mitkä olen koskaan nähnyt. Ne olivat nahkaiset, sivuissa oli hiukan käärmekuvioista nahkaa ja väriltään ne olivat viininpunaisen tumman liilat. En osaa kuvailla väriä paremmalla tavalla. Aleksista ne olivat liilat. Itsekkin kuitenkin sain täydelliset kauan kaivatut roshe runit, joita pääsen vihdoinkin huomenna käyttämään. 
Myös polaroid-kamera oli asia, jota olin kauan katsellut, mutten koskaan saanut aikaiseksi ostaa sellaista. Nyt kun minulla vihdoinkin sellainen on, en haluaisi lopettaa kuvien räpsimistä. Olen kuitenkin päättänyt ottaa kuvia rajoitetusti ja vain silloin, kun se on tarpeen. Haluan vain sellaisia kuvia, jotka tallentavat hetkiä, mitä haluan muistella ja mitkä eivät ole ns. "turhia kuvia". Yksi syy tähän on se, että Fuijifilmin polaroid-kameran filmi on aika kallista. Yksi kuva maksaa 2 euroa, jos filmi on ostettu Suomesta. Kuvassa näkyy muuten muutama otos, jonka olen Joulukuun aikana ehtinyt ottaa. Olen vielä kahden vaiheilla otanko kyseisen kameran mukaan Thaimaahan. 

//You guys wanted to know my favorite presents from Christmas so here they are! I got Nike roshe runs from my boyfriend and the polaroid camera is from my family. It's funny how me and Aleksi (my boyfriend) bought almost the same present to each other. I bought him a pair of Nike janoski. They were the coolest janoskies I have ever seen, leather with a small part of leather snake pattern on the sides. The color of the shoes were kind of a burgundy and dark violet color. They were so cool, I would love them for myself too. Anyway I had wanted Nike roshe runs for some while now and I was so happy when I opened the present. I can't wait to wear them tomorrow when traveling to Thailand. 
The polaroid camera is also something I have had my eyes on, but never got myself to buy one. Now that I have one, I just want to take pictures all the time. The problem is that the film for a polaroid camera is quite expensive. One picture costs 2 euros when buying it from Finland. I have to take pictures really carefully so that I capture the moments I want to look back at and not take pic's of unnecessary things. In the picture are the first polaroids I have snapped during December. I'm still struggling to make up my mind about taking this camera with me to Thailand. 

7 kommenttia:

  1. hei mitä niken kenkiä suosittelisit salikengiks? :) mallia siis mietin ku en millään osaa päättää!

    VastaaPoista
  2. Eii varmaa sä sait ton kameran :D ja ota se mukaa sinne reissuu!

    VastaaPoista
  3. tilasitteko/ostitteko ton kameran mistä? Ite oon kans pitkään jo halunnu mutta en oo oikein löytäny. + toi valkoinen väri on ihana !! ♡

    - emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita saa stockalta ostettua ja maksaa 80e siellä :)

      Poista
    2. Niitä saa myös perus kamerakaupoista ja netistä voi googlettaa. Tuo kyseinen kamera ostettiin mun mielestä Rajalasta? :)

      Poista